Heips! Tää tekstin kirjottaminen on jotenkin ihan älyttömän hankalaa nyt, vaikka haluunkin just nyt kirjottaa. Joskus kaipaisin oikeesti jotain täysin tuntematonta joka ei tietäis musta yhtään mitään mut silti ois jotenkin tuttu täydellinen kuuntelija. Mut sit tänään tajusin et sellanen ihminen vois olla tää blogi, vaikkei ihan kuitenkaan ihan noiden kriteerejen lainen. Joten varautukaa sekavaan tekstiin.
Mä tiiän et tätä blogia on lukenu jo pitkään monet tutut ja kaverit niiden täysin vieraitten ihmisten lisäks. Ja nyt vasta tänään se fakta kolahti mun kalloon. Ja osa tutuista kattoo pelkkiä videoita, eikä tätä blogia mutta sama asia. Mä oon ollut tietonen siis koko ajan siitä, että täällä käy ihmisiä jotka tuntee mut ja paljon täysin vieraita. Mulle ne vieraat ihmiset ei oo ollu ongelma ollenkaan. Ei se oo niin silleen hätkähdyttävää. Tai siis tietenkin ne kaikki vieraat ihmiset on tärkeitä myös mutta ei oo tullut mitenkään ongelmaa siinä, että mitä uskallan tänne kertoa ja mitä en. Se on ollut päivänselvää mulle etten ala mitään osoitteita tänne laittaan. Nyt vasta tänään tajusin että tätä lukee oikeestaan sellasia tuttuja joista en ois uskonu et lukee tätä. Ja sain tietää et mun ilmeistä jossain videoissa on tehty joku kollaasi, siis jotkut mua vanhemmat tytöt. Juu, ei siinä silleen mitään mikä häiritsis mua. Koska, onhan se niiden ongelma jos ei oo muuta tekemistä ku nauraa mun ilmeille jossain videossa! :-D Mut sit aloin miettiin sitä et minkä kuvan annan ittestäni täällä ja youtuben puolella, että onks se jotenkin väärä. Vai enks mä kelpaa omanlaisenani muitten joukkoon. Kuulostaa ehkä oudolta, koska en oikeen osaa pukee mun ajatuksii sanoiks. Mutta yritän.
Se, että mä oon omasta mielestäni täysin oma itseni videoissa ja täällä blogissani saa mut varmistumaan että se on niiden muiden ongelma jossei haluu hyväksyy mua tälläsenä. Saatan koulun käytävillä vaikuttaa jotenkin erilaiselta kai ? Ainakin mulle viime vuonna sanottiin et oli luullu mua hiljaseks ja ujoks ennen kun tutustu muhun. Pistää naurattamaan ittekkin koska, mähän en mielestäni oo kauheen hiljanen ja ujo muutakun sillon ku mul on oikeesti joku asia mikä painaa mieltä. Oikeestaan ujo en oo kauheen usein mut hiljanen siis välillä. Yleensä oon semmonen energinen ja positiivinen. Tai ainakin haluun olla. Vaikka oonkin semmonen niin kaiken lisäks oon vähän sellasta mietiskeliä tyyppiä, et saatan tuijottaa kattoa koko päivän eikä se oo mulle mikään ongelma se on vaan mun tapa selvittää ajatuksia.
En oo mitään avautumis tyyppiä. Selvitän ajatukset yleensä yksin, omassa päässä, vaikkakin kokemuksen perusteella se ei oo kauheen hyvä juttu joskus. Mulla siis oli seiskaluokka aika epämiellyttävä yksien juttujen takia josta en oo kummemmin puhunu ku parhaille kavereille. Mutta ei siitä enempää. Ja viimeisen vuoden aikana oon oikeestaan alkanut vasta löytää itteeni enemmän ja löytäny sellasen omakuvan josta haluun pitää kiinni. Oon kasvanu henkisesti tän viimesen vuoden aikana. Oon tehny virheen siinä etten oo puhunu tai avautunu osista jutuista kellekkään. Koska se mitä oon joskus padonnut/patoan omaanpäähän vie joskus oikeesti paljon voimia henkisesti. En oo siis tyytymätön elämääni, en todellakaan. Mulla on maailman ihanimmat kaverit, poikaystävä, perhe, läheiset ja kaikki ylipäätään. Mulla on tapana auttaa muita sen mukaan mitä kykenen, kuunnella ja olla se positiivinen tyttö joka ei sure turhasta. Se mä haluan olla, mutta kaikillahan meillä on välillä huonoi päivii ja yleensä niinäkin päivinä oon sulkenu sen pahanolon mielen perukoille ja jatkanu kuin mitään ei ois tapahtunu, ja minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää pätee tässäkin. Sit sitä että on antanu niitten tunteitten vaan olla katuu myöhemmin kun se tulee moninkertaisena tunnepommina illalla. Tää oli tosi sekava teksti, mut halusin vaan joskus tulla blogin puolelle tulla selvittämään ajatuksia ja antaa teijän lukee vähän syvempää minääni :-)
-Pilvi
ps. teen kohta toisen postauksen jossa siis ihan tavallinen postaus, koska en halunnut tehä teille tätä postausta entistä sekavammaks :-D